07.12.2004  PETER PLATAN

Olen kohta viettänyt pari kuukautta puolen vuoden vapaaehtoisajastani Iquitoksessa Amazonin sydänmailla Perussa. Työskentelen Formabiap-kansalaisjärjestössä, joka kouluttaa alkuperäiskansojen nuorista opiskelijoista monikulttuurisia ja kaksikielisiä opettajia alkuperäiskansojen omiin kyliin. Työ on sujunut mallikkaasti ja olen viihtynyt erinomaisesti. Olenkin alkanut pohtia, mistä hyvä fiilikseni johtuu.

Peter Platan perulaisessa sulkapäähineessä Amazonilla.

Euroopassa kaupungit ovat siistimpiä, lapset eivät kerjää kaduilla, ruoka on puhdasta, ympäristönsuojelu tunnetaan käsitteenä, julkiset kulkuneuvot noudattavat pääpiirteissään aikatauluja ja niin edelleen.

Täällä kaikki on toisin: kurjuutta, köyhyyttä ja sekamelskaa. Silti tuntuu siltä kuin jokainen päivä täällä vastaisi viikkoa Suomessa. Jokainen päivä oppii ja näkee niin paljon ajatuksia herättäviä asioita.

Luova epäjärjestelmällisyys

Suomessa asiat ovat niin perin suunniteltuja, järjestelmällisiä ja tehokkaita. Koko oravanpyörä jauhaa tehokkaasti päivästä toiseen samoja rutiineja.

Hypätessäni täällä moottoripyörätaksiin en koskaan tiedä etukäteen, milloin pääsen perille ja mitä matkalla tapahtuu.

Iltapäivällä saan kutsun tennisklubille, jossa pyörii itseään täynnä olevia vaikuttajia ja hemmoteltuja lapsia. Seuraavana aamuna olen banderolli kädessä öljy-yhtiön päämajan edustalla mielenosoituksessa.

Koskaan ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan, ja juuri se on tämän järjestelmän viehätys. Koska kaikki on niin epäjärjestyksessä, kaikki on myös mahdollista.

Ihmettelemisen arvoista on myöskin se toivo, iloisuus, optimismi ja rohkeus, jota paikalliset osoittavat. Länsimaissa kuuntelun ja pohtimisen kyvyt ovat aikoja sitten hävinneet jonnekin tehokkuusajattelun, urapaineiden ja yleisen stressin syövereihin.

Länsimaissa usein arvostamme ihmistä hänen titteleidensä ja saavutustensa perusteella. Harva ihminen täällä kysyy, mikä asemani Suomessa on. Suhteet eivät perustu omaisuuteen, saavutuksiin tai asemaan.

Jostain syystä ihmisillä täällä tuntuu olevan kyky elää hetkessä ja nauttia yksinkertaisista asioista: keskustelusta, pelkästä istumisesta tekemättä mitään.

Eikä kukaan tunnu olevan ylistressaantunut huomisesta, vaikka meidän ajatusmallimme mukaan perulaisten pitäisi huolehtia enemmän kuin tarpeeksi tulevaisuudestaan.

Jotenkin tuntuu siltä, että ihmisillä täällä on kyky elää lähempänä todellisuutta ja ihmisyyttä kuin länsimaissa. Länsimaisen valinnanvapauden viidakossa keskitytään seuraavaan valintaan ja sen tuomiin seuraamuksiin, jolloin ihmiset tuntuvat unohtavan, mitä eläminen todellisuudessa on.

Kolikon toinen puoli

Tietysti tämän paasauksen jälkeen myönnän, että kolikolla on myös toinen puolensa. Suurimpia ongelmia Perussa ovat köyhyys ja yläluokan käsittämätön omantunnon puute. Valtavat tuloerot ja se, että osa ihmisistä näkee nälkää, vain hyväksytään.

Puolet kansasta elää alle yhdellä dollarilla päivässä. Köyhimmistä köyhimmät kuuluvat useimmiten maan alkuperäiskansoihin. He ovat tähän asti kuuluneet Perun alimpaan sosiaaliluokkaan. Vasta nyt heille tarjotaan mahdollisuus opiskella omalla äidinkielellään.

Välillä on vaikea uskoa silmiään. Euroopassa näistä asioista luetaan aikakauslehdistä, mutta täällä asiat konkretisoituvat aivan eri tavalla.

Kaikesta tästä huolimatta ihmiset jaksavat hymyillä, olla äärettömän vieraanvaraisia ja optimistisia. Haluaisin oppia, miten he sen tekevät. Toivottavasti se on tarttuvaa laatua.

Peter Platan, 29, oli seitsemän kuukautta vapaaehtoisena Perun Iquitoksessa Formapiap-järjestössä. Hän työskentelee analyytikkona Finnfundilla Helsingissä.

Tulostusversio